Vien Sinut ajassa taaksepäin – jonnekin vuoteen 1959 tai – 60.

Olin ehkä noin 5- vuotias, kun aloin käydä pyhäkoulua; siihen aikaan pyhäkouluissa oli todella tungosta. Kotona oli jo opetettu ruokarukous ja iltarukous, pyhäkoulussa sain oppia lisää Jumalasta, Jeesuksesta, taivaasta.

Pyhäkoulu oli minulle tärkeä, sillä kävin sitä vuoteen 1967 asti. Tuskinpa kukaan tämän päivän 13 – vuotias kehtaisi kertoa käyvänsä pyhäkoulua! Onneksi aika oli silloin toinen.

Kun sitten muutimme Raisioon, sain olla pyhäkoulunopettajan apuna ja myöhemmin toimin itsekin siinä tehtävässä.

Noihin aikoihin omaan iltarukoukseeni alkoi sisältyä jotain muutakin kuin se tuttu:

                                           "Levolle laskeun Luojani

                        Armias ole suojani.

                      Jos sijaltain en nousisi

                       Taivaaseen ota tykösi."

 

              

 

Kerroin Taivaan Isälle iltaisin asioitani, se tuntui hyvältä ja turvalliselta. En oikeastaan ymmärtänyt rukoilevani, mutta sitähän se oli. Rukoushan on keskustelua Jumalan kanssa.

Muistan elävästi, miten päätin tämän kerronnan – rukoukseni – joka ilta samoihin sanoihin:

" Jumala kuljeta minua, miten haluat, tapahtukoon mun elämässä mitä vaan, mutta vie minut lopulta taivaaseen. Haluan sitten kerran päästä Taivaan kotiin."

                    

Sitten tuli rippikoulun vuoro v. 1969

Raisiossa oli jo aiemmin järjestetty hengellinen nuorisotapahtuma ja samanlainen oli oman rippikouluni aikoihin. Meidät rippinuoret velvoitettiin osallistumaan näihin iltoihin. (Tosin itse muistan menneeni niihin ihan mielelläni)

Tilaisuuksissa uskovat nuoret kertoivat elämästään ja uskostaan ja musiikista vastasi v. 68 perustettu "hengellinen rautalankabändi" PRO FIDE" (joka muuten vieläkin julistaa evankeliumin sanomaa musiikillaan ja lauluillaan; miehistö vain on moneen kertaan vaihtunut).

Niissä illoissa minua puhuttelivat niin laulut kuin puheetkin.

Tiesin ja tunsin sisälläni, että Jumala kutsuu minua yhteyteensä.

Eräs puhuja sanoikin: Tämä voi olla viimeinen ilta kun sinua kutsutaan.

Raamatussa on tästä kerrottu:

"Katso, minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan ja hän minun kanssani" – Jeesus

En voinut mennä tämän kutsun ohi. Tiesin, että se on ainutkertainen ja todellinen. Mutta miten voisin tai osaisin tai uskaltaisin vastata siihen.

Illan jälkeen jäin keskustelemaan erään uskovan nuoren kanssa ja niin me yhdessä rukoilimme ja minä pyysin Jeesusta elämääni. Tulin siis uskoon, niin kuin sanonta kuuluu.

Raamattu kertoo asiasta näin:

"Mutta kaikille, jotka ottivat Hänet (Jeesuksen) vastaan, Hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat Hänen nimeensä."

Kun jälkeen päin olen näitä tapahtumia miettinyt ja nytkin kun kirjoitan tästä, huomaan aivan selvästi, että Jumala on vastannut rukoukseen, jota murrosikäisenä tyttösenä rukoilin. Tosin en vielä ole perillä – taivaassa – mutta Hän johdatti minut sille tielle, joka vie Taivaaseen.

Jeesus sanoo tällä tavalla: "Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan voi tulla Isän tykö muutoin kuin minun kauttani."

Miksi sitten tarvitaan Jeesusta? saatat mielessäsi kysyä.

Syy on yksinkertaisesti se, että Jumala on Pyhä ja me olemme pahoja – syntisiä. Emme voi päästä Jumalan yhteyteen, emme Taivaaseen ellei sitä pahuutta, syntiä puhdisteta, pestä pois. Kenelläkään ihmisellä ei ole ratkaisua tähän ongelmaan, mutta Jumala itse lähetti ratkaisun: Jeesuksen, joka ristinkuolemalla sovitti kaikki pahat tekomme, syntisyytemme – koko maailman synnin ja pahuuden.

Jos siis haluat taivaaseen, jos haluat Jumalan luo, jos haluat iankaikkisen elämän, pyydä Jeesusta sydämeesi. Tulet myös näkemään, että elämä on paljon enemmän, paljon rikkaampaa, paljon turvallisempaa, kun elät Jeesuksen kanssa Jumalan yhteydessä! Laulun sanoin: "En päivääkään vaihtaisi pois, ei Jeesusta korvata vois, tää maailma parhaimmillaan vaik´ ois. "